150 €

Ateria 1000 lapselle

 
Ateria 1000 lapselle

Katastrofitilanteesa, kuten tulvan tai maanjäristyksen sattuessa, ihmiset eivät voi kasvattaa itse ruokaansa ja tarvitsevat ulkopuolista ruoka-apua. Katastrofi on saattanut tuhota koko sadon, joten avuntarve voi olla myös pitkäaikaista.

Ruoka-avun hankintaa koordinoi yleensä YK:n alainen Maailman ruokajärjestö WFP, ja ruoan jakelusta huolehtivat kansalaisjärjestöt, kuten KUA yhteistyökumppaneineen omilla vastuualueillaan.

Jaettavat ruoka-annokset koostuvat riittävästä proteiini- ja valkuaisainemäärästä. Viljan ja palkokasvien lisäksi annoksissa on ruokaöljyä ja suolaa. Ruoka jaetaan perheille yleensä kuukausittain, ja perheet vastaavat itse ruoanvalmistuksesta.

Ruokintakeskuksissa annetaan lisäruokintaa alle 5-vuotiaile lapsille ja imettäville sekä raskaana oleville äideille, sillä he ovat suurimmassa aliravitsemustilan vaarassa. Aliravitsemuksella on pahimmillaan hyvin pitkäaikaisia haitallisia vaikutuksia terveyteen. Se voi vaikuttaa pysyvästi muun muassa lapsen aivoihin ja heikentää lapsen vastustuskykyä.

Myös hätäapuohjelmissa kannustetaan ihmisten omatoimisuutta ja heitä tuetaan siten, että he saavuttavat mahdollisimman pian riippumattomuuden ulkopuolisesta avusta. Tämä varmistetaan jakamalla esimerkiksi kotieläimiä sekä siemeniä ja työkaluja, joiden turvin avunsaajat voivat kasvattaa itse ruokansa.

Tällä lahjalla tuetaan ruoka-avun toimittamista katastofien uhreille.