1 200 €

Kaivo

 
Kaivo

Yli miljardi ihmistä elää vailla puhdasta vettä. Likaisen veden ja puutteellisen sanitaation aiheuttamiin sairauksiin menehtyy joka päivä yli 30 000 ihmistä, suuri osa heistä lapsia.

Kirkon Ulkomaanavulla on useita vesiprojekteja ympäri maailmaa, erityisesti itäisen ja eteläisen Afrikan maissa, jotka ovat kärsineet pahasta kuivuudesta.

Kaivon tai kastelukanavan rakentamisen kustannukset vaihtelevat noin 1000 eurosta useisiin tuhansiin euroihin riippuen esimerkiksi vesilähteen syvyydestä, johon kaivo rakennetaan. Joissakin ohjelmissa kaivetaan ja porataan kaivoja, toisissa taas suojataan luonnon omia vesilähteitä tai rakennetaan patoaltaita ja kastelukanavia. Joihinkin kyliin vesijohto vedetään vuorien vesilähteistä.

Kaikkialla kyläläiset osallistuvat alusta saakka hankkeen suunnitteluun ja tekevät itse suuren osan työstä. Kyläläiset koulutetaan huoltamaan kaivoja, jotta he voivat huolehtia kaivoista jatkossa itsenäisesti.

Riittävä vedensaanti takaa kyläläisille paremman elämänlaadun ja terveyden. Se antaa myös mahdollisuuden vihannesten ja uusien viljakasvien viljelyyn, ja sitä kautta uusia tulonhankintakeinoja perheille.

Tällä lahjalla kunnostetaan ja rakennetaan kaivoja ja vesijärjestelmiä kehitysmaissa.

 

Burasanzwen perheeseen kuuluvat äiti Olive, isä Straton sekä kuusi lasta. Perhe elää viljelyllä ja pieneläinten hoidolla Ndegon kylässä Ruandassa. Perhe on saanut tukea asuntonsa rakentamiseen ja lahjaksi kolme vuohta. Kun he muuttivat kylään, siellä ei ollut lainkaan vettä. Vesi piti hakea kahdeksan kilometrin päästä järvestä. Reitti järvelle on vaarallinen, sillä metsissä on paljon petoeläimiä. Perheen vanhimpien tyttöjen tehtävänä oli noutaa vettä päivittäin, minkä johdosta heidän koulukäyntinsä kärsi. Kylään rakennettiin lahjoitusvaroin vesijärjestelmä. ”Veden hakuun menee enää 20 minuuttia. Vesi on nyt puhdasta ja likaisesta vedestä johtuneet sairaudet ovat vähentyneet merkittävästi. Myös tytöt voivat käydä kunnolla koulua, kun heidän aikansa ei mene veden noutamiseen”, iloitsee Olive.