Osuuskuntatoiminta on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi vähentää köyhyyttä. Osuuskunnat voivat keskittyä kalastukseen, mehiläisten kasvattamiseen tai muuhun maanviljelyn kehittämiseen, kuten riisinviljelyyn.
Toiminnan tavoitteena on yhdistää köyhät viljelijät ja antaa heille koulutusta ravinnontuotannossa sekä tuotteiden markkinoinnissa. Kun työtä tehdään yhdessä, voidaan investoida parempiin välineisiin ja saada tuotteista oikeudenmukaisempi hinta markkinoilla. Pienlainan avulla osuuskunnan jäsenet voivat hankkia tarvittavia työvälineitä. Lisäksi he saavat koulutusta talouden hoidossa.
Useimmiten kalastus on sivutoimi maanviljelijöille, sillä kalastus ei yksin riitä elättämään perhettä. Kalastuksesta perheet saavat lisäansioita sekä -ravintoa. Kun maanviljelijät monipuolistavat tuotantoaan, he eivät myöskään ole niin riippuvaisia yhdestä tulonlähteestä.
Koko perhe hyötyy tästä lahjasta, sillä sen avulla perhe saa välineitä hankkia riittävästi ravintoa ja nousta äärimmäisestä köyhyydestä. Lisäansioilla perhe voi hankkia perustarvikkeita ja kustantaa lasten koulutuksen.
Tällä lahjalla tuetaan köyhien perheiden elinkeinon harjoittamista.
Sisällissodasta toipuvassa Ruandassa rakennetaan maata ja sovintoa. Maaseudulla asuvien ruandalaisten elinolosuhteita parannetaan varmistamalla riittävä ruoan saanti ja kehittämällä perheiden tulonansaitsemiskeinoja. Ruandan itäisessä maakunnassa perustettiin yhteensä 25 osuuskuntaa. Kalastajat pyytävät noin 300-400 kiloa kalaa kuukaudessa. Kolmasosa saaliista myydään suoraan järven rannalla, loppu kuljetetaan kylmälaitteissa markkinoille myytäväksi. Osuuskunnat toimivat Ruandassa myös rauhan ja sovinnon kenttänä, sillä niissä on jäseniä molemmista etnisistä ryhmistä.