50 €

Puuta säästävä liesi

 
Puuta säästävä liesi

Puuta säästävällä liedellä on sekä ympäristö- että terveysvaikutuksia. Koska liesi kuluttaa puuta jopa puolet vähemmän kuin perinteinen kolmesta kivestä rakennettu liesi, on siitä etua erityisesti vähäpuisilla alueilla. Se vähentää puiden hakkaamista ja siten myös maaperän altistumista eroosiolle.

Puuta säästävät liedet voidaan rakentaa savuhormilla, jolloin keittiön savumäärä vähenee. Näin lieden äärellä paljon aikaansa viettävät naiset ja lapset säästyvät savun aiheuttamilta silmäsairauksilta.

Lieden rakentamiseen tarvittavat materiaalit saadaan useimmiten läheltä kotia. Naiset rakentavat lieden savesta paikallisten työntekijöiden opastuksella ja saavat koulutuksen lieden käyttöön.

Metsien hakkuuta ehkäistään myös muilla keinoilla. Maanviljelymenetelmiä parantamalla pienemmältä alueelta saadaan parempi sato. Lisäksi joutomaina olevia soita ja kosteikkoja hyödynnetään riisin ja vihannesten viljelyyn. Metsien kulotuksen rajoittaminen on myös tärkeää, sillä se aiheuttaa metsien tuhoutumista ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä.

Lahjoituksilla tuetaan metsien hakkuuta ehkäisevää työtä, rakentamalla puuta säästäviä liesiä, antamalla asennekasvatusta ja kehittämällä viljelymenetelmiä.

 

Ruandalaisen naisen on helppo hymyillä uuden lietensä äärellä. Naisen vieressä oleva savinen liesi ei ensisilmäyksellä näytä kovin suurelta edistysaskeleelta perinteiseen lieteen nähden. Sen omistajan leveä hymy kuitenkin todistaa lieden olevan merkittävä apu hänen arkeensa. Polttopuuta kuluu yli puolet vähemmän kuin vanhalla liedellä, joten polttopuun kerääminen ei ole enää niin raskasta. Naisen arkea helpottaa myös se, että savu menee nyt hormia pitkin ulos eikä jää pyörimään majan sisään. ”Pataa ei myöskään tarvitse vahtia yhtä paljon kuin avotulella”, nainen iloitsee.