
Viime vuoden lopulla kuuluisan saksalaisen yhtyeen Tokio Hotelin virallinen Fan Club Suomessa päätti tehdä yhdessä jotain hyvää. Syntyi idea Vergessene Kinder- kampanjasta - eli yhden yhtyeen kappaleen mukaan nimetty idea. Tässä kyseisessä kappaleessa kerrotaan näkymättömistä katulapsista, lapsista joita kukaan ei huomaa. Koska Toisenlaisella Lahjalla on eettisenä lahjana henkilötodistus – maailman näkymättömien ihmisten hyväksi – päätti fan club tehdä keräyksen mahdollisimman monen henkilöllisyystodistuksen hankkimiseksi. Tavoite asetettiin 500€, mutta sitä nostettiin keräyksen edetessä. 12 euron lahjoitus on Suomessa monelle pieni – mutta valtavan suuri niille jotka tarvitsevat syntymätodistuksen päästäkseen kouluun tai saadakseen lääkärin palveluita. Voit lukea henkilöllisyystodistuksen merkityksestä lisää täältä.
Keräykseen lähti mukaan monen fanin lisäksi Suomen Liikemiesten Kauppaopisto. Keräys tuotti lopulta 1514€ eli henkilötodistukset 126:lle henkilölle! Faniklubin ylläpitäjät luovuttivat kunniakirjan keräyksestä yhtyeelle 7.3. Helsingin konsertin yhteydessä. Voit katsoa bändin videoterveiset lahjasta fanklubin sivuilta tai youtubesta.
Toisenlainen Lahja kiittää lämpimästi kaikkia keräykseen osallistuneita!
10.3.2010