Kahdeksan lapsen äiti Anna Grace Okure on onnellinen vuohenomistaja. ”Vuohi ei merkinnyt minulle vain toimeentuloa, vaan se toi minulle takaisin itsetuntoni. Majan pieleen sidottu vuohi ja pihapiirissä tallustavat eläimet merkitsevät minulle onnellista kotia.”, Anna Grace summaa tuntojaan. Anna Grace on leski, joka on palannut juuri kotikyläänsä evakkoleiriltä, ja aloittanut elämänsä uudelleen täysin tyhjästä.
”Sain aluksi kaksi vuohta, jotka ovat ilokseni lisääntyneet nopeaa vauhtia. Nyt niitä on jo kahdeksan. Yhden vuohista annoin eteenpäin.”, Anna Grace kertoo leveästi hymyillen. Nuorimmat, kuukauden vanhat, mustat kilikaksoset makoilevat ruohokattoisen majan varjossa. Muut kuusi aikuista vuohta laiduntavat sidottuina pihapiirin läheisiin pensaisiin.
”Vuoden kuluttua, mikäli vuohet lisääntyvät entiseen malliin, suunnitelmissani on vaihtaa kymmenen vuohta lehmäksi. Lehmästä saamme enemmän maitoa perheelleni. Vuohien pitämisestä en kuitenkaan luovu, vaan aion jättää niistä kaksi vielä itselleni. Ehkä myöhemmin voin taas hankkia niiden avulla jotakin muuta tarvitsemaani. Ehkä hankin härän, sillä siitä olisi paljon apua kyntötöissä. Enää minun ei tarvitsisi kääntää maata kuokalla.”.
Anna Gracen toive näyttäisi olevan hyvää vauhtia toteutumassa. Toisen alkuperäisen, mustavalkotäplikkään vuohen vatsa pömpöttää lupaavasti.
(Elina Fanta 15.10.2009)