Tulosta / Skriv ut Tulosta / Skriv ut
 

Lapset kärsivät eniten katastrofitilanteissa. Aliravitsemuksella voi olla pitkäkestoisia haitallisia vaikutuksia heidän terveyteensä. Tällä lahjalla tuetaan mm. ruokintakeskuksia katastrofialueilla.

Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Sammakko kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhaisaa Joulua ja iloista uuttavuotta 2009!

Kirkon UlkomaanapuOlet saanut eettisen lahjan kehitysmaiden ihmisten hyväksi.

Kirkon Ulkomaanapu muuttaa maailmaa tekemällä tekoja ihmisarvon puolesta. Unelmoimme maailmasta, joka on oikeudenmukainen ja jossa jokaisella ihmisellä on ihmisarvoinen elämä. Puolestasi on tehty lahjoitus, joka auttaa tekemään unelmastamme totta.

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurimpia kehitysyhteistyön ja katastrofiavun järjestöjä. Teemme työtä heikommassa asemassa olevien ihmisten kanssa etniseen, poliittiseen tai uskonnolliseen taustaan katsomatta.