25 €

Kasvimaa

 
Kasvimaa

Perusterveyden takaa monipuolinen ravinto. Tällä lahjalla autat kehitysmaan perheitä syömään monipuolisemmin ja saamaan lisä toimeentuloja myymällä kasvimaan vihanneksia.

Köyhien perheiden ravinto on yleensä kovin yksipuolista. Huono ravinto johtaa aliravitsemukseen ja sairasteluun. Lapsikuolleisuus on korkea ja elintaso alhaalla. Monipuolinen ravinto on terveyden ja sitä kautta kehityksen perus edellytys.

Kasvimaan turvin perheet saavat monipuolisempaa ravintoa ja koko perheen hyvinvointi nousee. Kodin yhteyteen rakennettavaan pieneenkin kasvimaahan voidaan istuttaa helppohoitoisia vihanneksia kuten porkkanaa, kaalilajikkeita ja sipulia sekä myös yrttejä.
Kasvimaita istutetaan myös koulujen yhteyteen lapsien terveydentilan parantamiseksi kouluruokailun avulla. Kirkon Ulkomaanapu opettaa kasvimaan hoidosta, luonnonmukaisista viljelysmenetelmistä ja ruuan monipuolisuuden tärkeydestä. Hyvin menestyvä kasvimaa edistää myös toimeentuloa, kun ylimääräisiä vihanneksia voidaan myydä torilla.

 

Muwewen maanviljelysyhdistys Angolassa on rakentanut ison kasvimaan kylän liepeille, jossa 13 perhettä viljelee vihanneksia. Paahtavassa helteessäkin kasvimaa voi hyvin sillä kastelut ja kasvienhoito tehdään yhteistyössä. Aamuin ja illoin viljelijäyhdistyksen jäsenet kastelevat kasvit ja auttavat toisiaan. Hyvin hoidettu kasvimaa tuottaa perheille ruokaa ympäri vuoden ja sitä riittää myös myytäväksi lähikyliin. Lisäansioilla saadaan mm. lapset kouluun ja koko kylän hyvinvointi paranee. "Edellisen vierailuni jälkeen puolitoista vuotta sitten kylässä on tapahtunut merkittävää edistystä. Se näkyy siinä, miten kyläläisten asenne on muuttunut avun vastaanottamisesta itse tekemiseen. He esittelevät ylpeinä saavutuksiaan, kertoo viime kesäkuussa kylässä vieraillut Angolan maaohjelman vastaava Maija Hakulinen.