![]() | ![]() | ![]() |
|
40 €
Koulutarvikkeet![]() Kehitysmaissa on huutava pula koulurakennuksista, koulutarvikkeista ja opetusmateriaaleista. Koulurakennusten lisäksi tarvitaan opetusmateriaaleja opiskelun onnistumiseksi. Iltapäivä hämärtyy Sifon kylässä Mosambikissa. Oppilaat ja opettajat ovat kerääntyneet puun alle odottamaan vieraita esitelläkseen uutta kouluaan, joka rakennettiin kylään Kirkon Ulkomaanavun lahjoitusvaroin. Lapset, opettajat ja rehtori esittelevät ylpeänä kouluaan; kahta luokkahuonetta, opettajanhuonetta sekä rehtorin kansliaa. Koulussa on myös käymälät, joista oppilaat huolehtivat kukin vuorollaan. Uuden koulun myötä kylässä pystytään järjestämään koulutusta kuudelle luokka-asteelle aiemman viiden sijaan. Mosambikissa 71 prosenttia kouluikäisistä lapsista aloittaa koulunkäynnin, mutta 5. luokalle jatkaa vain puolet koulun aloittaneista. Opettaja kertoo tyytyväisenä oppilaiden keskittymiskyvyn ja oppimistulosten parantuneen sen jälkeen, kun lapsilla on ollut mahdollisuus opiskella suojassa auringonpaisteelta, sateelta ja tuulelta. Pulpettien ääressä työskentely on helpottanut sekä oppimista että opettamista. |
||
![]() | ![]() | ![]() |