Opettaja

42 

Tämän päivän köyhä ja kouluttamaton lapsi on huomisen köyhä ja kouluttamaton aikuinen. Koulutuksella lapsi saa mahdollisuuden ponnistaa pois köyhyydestä.

Köyhimmissä maissa on huutava pula opettajista, ja ennen kaikkea pätevistä opettajista. Jopa lähes puolet peruskoulunsa päättävistä lapsista kehitysmaissa ei osaa lukea yhtä lausetta. Tähän on monia syitä. Koska opettajia ei ole tarpeeksi, luokkakoot voivat paisua sataankin henkeen eikä lapsilla ole aina mahdollisuutta nähdä liitutaululle tai kuulla opettajaa metelissä.

Kouluttamattomien opettajien opetusmetodit voivat olla puutteellisia, eivätkä lapset ymmärrä oppimaansa. Opettajat eivät välttämättä myöskään saa luokkaansa kuriin ilman väkivaltaa tai lähettämättä lapsia kotiin kesken koulupäivän.

Opettaja-lahjalla autat lapsia saamaan hyvän koulutuksen, joka avaa ovia kunnon ammattiin tulevaisuudessa. Avullasi voimme tukea opettajien jatkokoulutusta köyhissä maissa viemällä köyhiin maihin myös suomalaista opettajakoulutusta.